Jaksaminen työssä
osa 1/5
Inhimillisempi-työyhteisövalmennus
Jaksamisen varmistaminen on inhimillisten voimavarojen kannalta kaiken a ja o.
Inhimillisempi-työyhteisövalmennuksen ensimmäisen modulin, JAKSAMISEN, tavoite on varmistaa se,että teillä kaikilla, sekä yhdessä että erikseen, on riittävät työkalut arjessa kuormituksen ja palautumisen, eli jaksamisen varmistamiseksi. Jaksaminen kun on motivaation, tavoitteisiin pääsemisen ja inspiraation tärkein edellytys.
Kaikki meistä varmaan tuntevat jonkun, ehkä nykyisen tai entisen työkaverin, joka oli ennen todellinen inspiraation lähde,
innosti muita paitsi aktiivisella esimerkillään, myös kannustamalla.
Vähitellen, työhön tai vapaa-aikaan liittyvien kuormittavien asioiden seurauksena tämän inspiraation valo vähitellen himmeni.
Kuormitus ja palautuminen ei ollut tasapainossa ja akut ikäänkuin kuluivat loppuun.
Näin käy meillä kaikilla, jos akkuja ei ladata, eli jos palautuminen on vaillinaista.
Vaihtoehto, joka on meille kaikille, myös kokonaisille työyhteisöille mahdollista, on seuraava:
“Välillä meillä kaikilla on rankkaa ja päivät liian pitkiä. Töiden lisäksi kotonakin on asioita, joista kannamme huolta.
Tiedostamme kuitenkin palautumisen ja rentoutumisen tärkeyden hyvinvoinnin näkökulmasta, eli raivaamme aikaa paitsi kunnon yöunille, myös rentouttavalle, palauttavalle tekemiselle.
Työyhteisönäkin varmistamme ne säännölliset, palauttavat hetket arjessa, jotka lataavat akkua myös päivän mittaan ettei se loppuisi kotimatkalla ja ajaisi meitä sohvakoomaan loppupäiväksi.
Motivaatio, aktiivisuus ja innostus säilyy sekä kotona että töissä, kun meillä on pakillinen työkaluja jaksamisen varmistamiseksi ja myös muistamme niitä käyttää.”
Jaksaminen